sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Helpompaa on kylki kyljessä

Iltaa! viikonloppu on ollu tosi 'kiireistä' niin en oo kirjotellu vähään aikaa. Mutta kerron teille vähän viikonlopusta, perjantaina pääsin koulusta kolmelta ja Mette tuli meille puoli 4. Oltiin vähän aikaa meillä ja lähettiin ulos, missä olikin aika paljon porukkaa. Viiden jälkeen mentiin kertsiin jossa sitten oltiin 9 asti. Ja 1 aikaan taas mentiin ulos, tarkoituksena oli juoda mutta tyydyttiinkin vaan istumaan jonnen kellarissa. Siellä on muuten tosi hyvä tehä rinkuloita.

Lauantaina herättiin puol 1, ja siihenkin sen takia  kun äiti tuli herättämään. Lähettiin sitten puoli kahden aikaan klaukkalaan, pari tuntia siellä hengailtiin ja sitten tulin kotiin. Mentiin Virpille syömään, ja pelattiin tikkupeliä, jossa tarkemmin ajatellen ei ole mitään järkeä. Sieltä puoli kymmenen aikaan kävelin kotiin, ja 2 jälkeen taas lähdin ulos. Ja kun neljän jälkeen palasin, meidän auto oli hävinnyt pihasta? Se oli siinä ku lähin. Minne se katos? En kuullu ovenavaustakaan, ku Ahjolalla oltiin. Yhessä vaiheessa taksi ajoi meijän pihaan, ja lähti melkeen samantien. What the fuck? En sitten jaksanu käydä kattomassa, oliko äiti nukkumassa, tai no kukas muu sen auton saisi päälle kun äiti avaimiensa kanssa.. Mutta tää jäi todella mietityttämään. Aamulla auto oli takas.

Tänään mä oon ollut koko päivän koneella kello kuuteen asti. Sitten lähdin Sannan soitosta pihalle. Mentiin maaniitulle, ja siellä oli Mia, Nina, + kaikki mahdolliset mopopojat ja kasiluokkalaiset ja vaikka mitä. Pojat sitte iha kiitettävästi poltti kumia siinä asfaltilla, oli muuten helvetinmoiset savupilvet ja ihana haju.

Huomenna on kouluaaaaaaaa. Paska! Ma ei jaksa. Vois olla kipeenä.. mut ei sit toisaalta. Täl hetkel mä haluan tupakallleeeeee. Ärärärrärä oon agressiivinen niksat päällä. murururrrrrrrr öitä. Postaillaan ;)

1 kommentti:

  1. Sä saat nyt sellasen tunnustuksen, ohjeet löytyy mun blogista ! (-:

    http://johkuz.blogspot.com/

    VastaaPoista